Flunssan hoito

17.10.2024|
Terveysvinkkejä
Flunssan hoito artikkelimme. Lue vinkit.

Flunssan hoito on meille tuttua. Parantavaa hoitoa ei ole, vaan flunssassa hoidetaan oireita. Se paranee yleensä itsekseen. Paras hoitokeino on lepo. Itsehoitolääkkeillä voi helpottaa oloa ja oireita, mutta ne eivät lyhennä flunssan kestoa. Flunssaa esiintyy enemmän talvisin ja syksyisin, jolloin ihmiset viettävät tiiviisti aikaa sisätiloissa toisten ihmisten kanssa. Tällöin virukset pääsevät leviämään helpommin. Flunssa tarttuu usealla eri tavalla. Tärkein tartuntatie on viruksen kulkeutuminen toisesta henkilöstä omaan suuhun tai nenään. Tämä saattaa tapahtua yskimisen tai aivastamisen seurauksena pisara- ja ilmatartuntana. Tartunta voi tapahtua myös käsien välityksellä toisesta henkilöstä tai ympäristöstä esimerkiksi omaan nenään.

Mikä flunssa on?

Flunssa eli nuhakuume määritellään akuutiksi ylähengitysteiden tulehdukseksi. Näitä aiheuttavat sadat eri virukset, yleisimpiä ovat rinovirukset (yli puolet taudeista), koronavirukset ja RS -virukset. Influenssavirukset aiheuttavat tyypillisesti voimakkaammat oireet kuin flunssaa aiheuttavat virukset.

Flunssaan voi liittyä myös jälkitauteja, kuten poskiontelotulehduskeuhkokuume tai korvatulehdus. Alle kouluikäiset sairastavat keskimäärin 6–8 ja aikuiset 2–3 flunssaa vuodessa. Nuhakuumeet vähenevät iän myötä osittain ihmiskontaktien vähenemisen vuoksi ja osittain myös ehkä elimistöön rakentuvan puolustusreaktion vuoksi (ks. Elimistön vastustuskyky (immuniteetti)).

Flunssan oireet

Flunssan oireet ovat yleensä lieviä ja kestävät tyypillisesti 1–2 viikkoa. Joskus oireet voivat jatkua useamman viikon ajan.

Flunssa alkaa useimmiten yleisoireilla; päänsäryllä, vilunväristyksillä, kuumeella ja kurkun karheudella. Myöhemmin alkaa nenän vuotaminen ja olo voi olla tukkoinen. Tällöin voi esiintyä myös huonovointisuutta ja yskää. Flunssan kesto on tavallisesti viikosta kahteen. Myös yskä kestää yleensä 1-2 viikkoa, mutta joskus se jatkuu jopa 4 viikkoa.

Lääkäriin on syytä olla yhteydessä, jos

  • flunssan oireet ovat pitkittyneet tai hankaloituneet merkittävästi
  • yskä on pitkittynyt (kesto yli 6 viikkoa) tai jos yskää on ilmaantunut ilman flunssaoireita
  • ysköksissä näkyy verta
  • on esiintynyt yli viikon kestävää voimakasta särkyä otsalla, poskipäissä, ylähampaissa tai silmien seudussa
  • on voimakasta korvasärkyä, joka ei helpota kipulääkkeellä.

Flunssan hoito

Flunssan aikana on tärkeää hidastaa vauhtia ja levätä, koska flunssa paranee parhaiten levolla. Ensimmäiset oireiset flunssapäivät ovat tartuttavimpia, jolloin on syytä olla poissa töistä ja harrastuksista.

Ruumiillista ponnistelua tulee välttää, että vältettäisiin mahdollisten komplikaatioiden ilmeneminen. Kevyt liikkeellä olo ja puuhailu eivät ole haitaksi. Kuntoliikuntaa on turvallista aloittaa voimien rajoissa sitten, kun yleisoireet (kuume ja yleiset säryt) ovat ohi.

Flunssan hoito – Tukkoisuuden vähentäminen

Apteekissa myytävillä itsehoitolääkkeillä voi helpottaa flunssan oireita. Nenän huuhtelu nenäkannulla helpottaa usein nopeasti oireita. Katso video nenäkannun käytöstä tästä.

Avaavia, verisuonia supistavia, nenäsuihkeita voi käyttää tarvittaessa noin viikon ajan. Lapsille nenäsumutteen käyttöä suositellaan enintään viiden päivän ajan. Alle vuoden ikäisille lapsille sopii tukkoisuuden vähentämiseksi fysiologinen keittosuola nenätippoina tai -suihkeina.

Nenäsumutteen ottotekniikka kannattaa opetella, jolloin saa tehokkaimman avun siitä. Nenäsumutetta ei kannata suihkauttaa kohtisuoraan sieraimeen, vaan suunnata sumutteen pää sieraimessa viistoon, korvan suuntaan.

TUOTTEITA TUKKOISUUDEN VÄHENTÄMISEEN

Tässä esimerkkejä nenäntukkoisuuden hoitoon. verkkoapteekissamme. Tervetuloa ostoksille!
Sarvikuono nenänhuuhtelukannu tukkoisuuden hoitoon.
Sarvikuono nenänhuuhtelukannu
10.92 €
Nenä Suola 20 kpl nenän huuhtelemiseen ja kosteuttamiseen.
Nenä Suola 20 KPL
5.55 €
Wellnose Family 120 ml tukkoiseen nenään.
Wellnose Family 120 ML
12.48 €
Physiomer Baby Mist 115 ml on nenähuuhde pienille lapsille.
Physiomer Baby Mist 115 ML
15.02 €
Auvoin Flu 20 ml nenän tukkoisuuteen ja kuivuuteen.
Auvoin Flu 20 ML
11.77 €

Yskän hoito

Yskä on normaali hengitysteiden suojareaktio tulehduksen ja ärsytyksen yhteydessä. Sen tehtävä on poistaa limaa keuhkoputkista. Tämän vuoksi yskänlääkkeiden rutiininomaista käyttöä flunssaan liittyvän yskän hoitoon ei suositella. Lasten yskään Käypä hoito ei suosittele yskänlääkkeitä lainkaan.

Moni meistä saa apua hunajasta flunssan oireisiin ja se hillitsee yskää. Hunaja sopii käytettäväksi jo 1-vuotiaasta lähtien. Apteekeissa on myynnissä nestemäistä hunajaa, jota voi nauttia ohjeen mukaan vaikka sellaisenaan. Myös rintakehään levitettävä mentolivoide voi helpottaa tukkoista oloa ja yskää.

Höyryhengityksestä saattaa olla apua yskän ja tukkoisuuden hoidossa. Apteekissa on myynnissä inhalaattoreita höyryhengitykseen, mutta höyryhengitys sujuu turvallisesti oleilemalla lämpimässä suihkussa. Kiehuvan veden hengittäminen kattilasta aiheuttaa palovammariskin, joten sitä tulee ehdottomasti välttää.

YSKÄN HOITOON

Verkkoapteekkimme tuotteita yskän hoitoon. Tervetuloa ostoksille!
Apteq Mielikki yskähunaja akuuttiin yskään.
Apteq Mielikki yskähunaja 200 ML
13.74 €
Apteekki FluAcute Yskä 20 ml hillitsee yskänärsytystä.
Apteekki FluAcute Yskä 20 ML
12.14 €
Bisolnatural Complete 133 ml hillitsee kuivaa ja limaista yskää.
Bisolnatural Complete 133 ML
11.00 €
Bisolduo siirappi lievittää kuivaa yskää.
Bisolduo Siirappi 100 ML
12.04 €
Vesipiippu inhalaattori on höyryhengityslaite.
Vesipiippu inhalaattori
25.69 €

Kipeän ja käheän kurkun hoito

Kurkku on flunssassa usein käheä ja kipeä. Osa saa oireisiin helpotusta lämpimistä juomista ja osa esimerkiksi jäätelöstä. Flunssan aikana on tärkeää muistaa nauttia riittävästi nesteitä, kuten mehua, vettä tai maitoa. Juomisesta pitää huolehtia erityisesti kuumeisen lapsen tai iäkkään kohdalla.

Apteekissa on myynnissä erilaisia kurkkukipua helpottavia imeskelytabletteja. Toisissa valmisteissa on kurkkua desinfioivia ainesosia, toisissa kipulääkettä. Apteekissa saa opastusta oikeanlaisen valmisteen valintaan.

Äänen käheyden (kurkunpään tulehduksen) kaikkein paras hoito on puhumisen välttäminen. Kuiskaaminen rasittaa äänihuulia enemmän kuin hiljaisella äänellä puhuminen.

TUOTTEITA KURKUN HOITOON

Tässä esimerkkejä kurkun hoitotuotteista verkkoapteekissamme. Tervetuloa ostoksille!
GeloRevoice Sitrus-Mentoli 20 kpl kurkkuoireisiin.
GeloRevoice Sitrus-Mentoli 20 KPL
12.76 €
BisolDuo Sitruuna-Eukalyptus rauhoittaa kurkun ärsytystä.
BisolDuo Sitruuna-Eukalyptus 18 KPL
9.80 €
Codemax 40 kpl rauhoittaa nielua.
Codemax 40 KPL
14.76 €
Apteq Mielikki kurkkusuihke kurkun kutinaa lievittämään.
Apteq Mielikki kurkkusuihke 25 ML
10.90 €
Apteq Mielikki imeskeltävä kurkkupastilli 24 tablettia.
Apteq Mielikki kurkkupastilli 24 TABL
7.90 €

Flunssan hoito – Kivun ja kuumeen hoito

Flunssaan liittyvää kuumetta ja erilaisia särkyjä voidaan harkinnan mukaan lievittää tulehduskipulääkkeillä tai parasetamolilla. Ilman reseptiä myytävät kipulääkkeet sekä helpottavat kipua että laskevat kuumetta, mutta eivät lyhennä eivätkä pidennä sairauden kestoa.

Apua kannattaa kysyä flunssalääkkeen valintaan apteekissa, koska tulehduskipulääkkeet eivät sovi käytettäväksi kaikkien lääkkeiden, esimerkiksi verenohennuslääkkeiden, kanssa. Myöskään kahta tulehduskipulääkettä, esimerkiksi ibuprofeenia, ketoprofeenia, asetyylisalisyylihappoa ja naprokseenia, ei tule käyttää samanaikaisesti. Juotavat flunssalääkkeet sisältävät tulehduskipulääkettä tai kipu- ja kuumelääke parasetamolia. On tärkeä varmistaa, ettei ylitä lääkeaineen päivittäistä enimmäismäärää erilaisissa muodoissa lääkkeitä nauttiessa.

Flunssan hoito sinkkivalmisteilla

Sinkkiasetaatti -valmisteiden on tutkimusten mukaan todettu lievittävän flunssan oireita ja kestoa riittävän ajoissa nautittuna. Sitä pitää ottaa heti flunssan ensioireisiin. Sinkkiasetaatista on apua flunssan aikana vain, jos se vaikuttaa nielun limakalvoilla. Sinkkiä on hyvä käyttää vähintään kolme päivää valmisteen ohjeen mukaan, mutta ei viikkoa pidempään.

SINKKIVALMISTEITA FLUNSSAN ENSIOIREISIIN

Tässä esimerkkejä sinkkivalmisteista verkkoapteekissamme. Tervetuloa ostoksille!
Apteekki Fluacute Zinc+ lievittämään flunssan ensioireita ja lyhentämään kestoa.
Apteekki Fluacute Zinc+ 20 ML
20.24 €
Apteekki Fluacute Zinc+ sitruuna-inkivääri on raikas apu flunssan oireisiin.
Apteekki FluAcute Zinc+ sitruuna-inkivääri 20 ML
20.24 €
Apteq Fluzinc hunaja heti flunssan ensioireisiin.
Apteq Fluzinc hunaja 24 TABL
13.29 €
Apteq Fluzinc mustaherukka 72 tabl flunssan ensioireisiin.
Apteq Fluzinc mustaherukka 72 TABL
22.31 €
Apteq Fluzinc salmiakki lievittää flunssan oireita.
Apteq Fluzinc salmiakki 24 TABL
13.29 €

Flunssan ehkäisy

Tehokkain tapa flunssan ehkäisyyn on hyvä käsihygienia. Kädet pitää pestä saippualla esimerkiksi ennen ruokailua, WC-käynnin jälkeen ja ulkoa sisään tullessa. Käsipesu tarvitaan myös yskimisen, niistämisen ja aivastamisen jälkeen. Myös sairastuneiden lähellä oloa kannattaa välttää mahdollisuuksien mukaan. Lue flunssakauteen valmistautumisesta täältä.

Lähteet ja lukuvinkkejä:

Flunssa, nuhakuume – Terveyskirjasto