Närästyksen hoito

Närästyksen hoito.

Närästyksen hoito on monelle tuttua, sillä se on hyvin yleinen vaiva. Useampi kuin joka kymmenes meistä kärsii siitä viikoittain. Rintalastan takana polttelee ja tuntuu epämiellyttävää kipua. Nieluun saattaa nousta happamia röyhtäyksiä tai karvaanmakuista nestettä. Usein närästys liittyy ruokailuun. Närästystä voidaan lievittää kotikonstein ja elintapamuutoksin lääkehoidon lisäksi. Tässä artikkelissa kerromme lyhyesti närästyksen hoidosta ja närästyslääkkeiden vaikutuksista.

Mitä närästys on?

Närästyksen tunnusmerkkejä on polttava kipu ja epämiellyttävä tunne rintalastan takana. Yleensä tunne on rintalastan alaosassa, mutta se voi tuntua ylempänä ja säteillä kaulalle. Happamaa mahanestettä voi nousta ruokatorveen maistuen suussa karvaana makuna. Närästys liittyy usein ruokailuun lisääntyen happamien ruokien tai raskaiden aterioiden jälkeen. 

Makuuasento, kumartelu tai kiristävät vaatteet saattavat lisätä oireita. Ylipaino lisää myös närästystä. Loppuraskaudessa esiintyy joillakin närästysoireita, kun kasvava kohtu aiheuttaa painetta ruoansulatuskanavan alueelle. Närästys voi olla ohimenevää ja satunnaista. Sen taustalla voi olla myös refluksitauti, joka aiheuttaa toistuvasti närästystä ja esimerkiksi nielemiskipua tai palan tunnetta kurkussa. Refluksitaudista puhutaan silloin, kun oireita esiintyy vähintään kaksi kertaa viikossa ja elämänlaatu heikkenee oireilun vuoksi. 

Närästyksen hoito

Närästystä voidaan hoitaa tehokkaasti lääkkeettömästi ja reseptivapailla lääkkeillä. Satunnaisen närästyksen vuoksi ei tarvitse hakeutua lääkäriin. Refluksitaudin ravitsemushoito vähentää oireita tehokkaasti. Omaolo -palvelussa voi tehdä närästyksen oirearvion, joka auttaa arvioimaan omaa hoidon tarvetta ja laatua, riittääkö itsehoito vai onko syytä hakeutua lääkäriin.

Närästyksen hoito lääkkeettömästi

Oireita voidaan lievittää ja vähentää kotikonstein monella eri tavalla. Tavoitteena on vähentää mahansisällön nousua ruokatorveen. Ylipainoa pudottamalla oireet vähenevät. Suurien annosmäärien ja mahaa ärsyttävien ruokien (esimerkiksi sitrushedelmät, kahvi, suklaa, tomaatti, sipuli, alkoholi ja kolajuomat) välttäminen vähentää oireilua. Myös rasvaiset ruoat aiheuttavat närästystä. Tupakoinnin lopettaminen ja sängyn pääpuolen nostaminen yöaikaan vähentävät närästystä. 

Närästyksen lääkehoito

Tilapäistä närästystä voidaan hoitaa ilman reseptiä saatavilla lääkkeillä lyhytaikaisesti, korkeintaan 2 viikon ajan. Protonipumpun estäjät, H2 -reseptorisalpaajat sekä antasidit ja antasidi-alginaatti -yhdistelmät lievittävät närästysoireita. Mahahapon eritystä estävät lääkkeet helpottavat närästysoireita salpaamalla hapon tuotannon. Antasidit neutraloivat mahahappoa. Antasidi-alginaatti -yhdistelmävalmisteet neutraloivat mahahappoa ja suojaavat mahan limakalvoa. Sukralfaatti suojaa vatsan limakalvoa.

Protonipumpun estäjät

Protonipumpun estäjät, omepratsoli/esomepratsoli, lansopratsoli, pantopratsoli ja rabepratsoli, estävät tehokkaasti hapon eritystä. Lääke otetaan yleensä tyhjään vatsaan aamuisin. Lyhytaikaisessa käytössä haitat ovat yleensä lieviä. Joskus lääke voi aiheuttaa päänsärkyä tai vatsavaivoja, kuten pahoinvointia, oksentelua, ripulia, ummetusta, vatsakipua tai ilmavaivoja. 

Protonipumpun estäjät muuttavat mahalaukun pH:ta. Lääkkeet, joiden imeytyminen on riippuvaista mahan pH:sta, pitää ottaa eri aikaan päivästä kuin happosalpaajat. 

H2 -reseptorisalpaajat

Histamiini H2 -reseptorisalpaajat estävät histamiinin vaikutusta ja hapon erityistä vähentämällä mahanesteen happamuutta ja määrää. Näiden lääkkeiden aiheuttamat haitat ovat lieviä ja vähäisiä. Ne ovat samankaltaisia kuin protonipumpun estäjien haitat.

Myös H2 -reseptorisalpaajat muuttavat mahalaukun pH:ta. Lääkkeet, joiden imeytyminen on riippuvaista mahan pH:sta, pitää ottaa eri aikaan päivästä kuin H2 -reseptorisalpaajat. 

Antasidit ja antasidi-alginaatti -yhdistelmälääkkeet

Antasidit sisältävät magnesium- ja kalsiumsuoloja, jotka neutraloivat suolahappoa vähentäen mahan happamuutta. Yhdistelmävalmisteet sisältävät myös alumiinisuoloja. Näitä lääkkeitä ei suositella iäkkäille. Haittavaikutukset ovat yleensä lieviä ja riippuvat annoksen suuruudesta. Tyypillisiä haittoja ovat ruoansulatuselimistön vaivat; pahoinvointi, oksentelu, ummetus ja ripuli.

Antasidit ja yhdistelmävalmisteet eivät sovi käytettäväksi yhtä aikaa sellaisten lääkkeiden (esim. jotkut antibiootit, rauta, kilpirauhashormonit) kanssa, joiden imeytyminen häiriintyy kalsiumin ja magnesiumin kanssa nautittuna. Nämä lääkkeet on syytä ottaa vähintään 1-2 tunnin välein antasidien ja yhdistelmävalmisteiden kanssa. 

Sukralfaatti

Sukralfaatti aktivoituu happamassa ympäristössä vapauttaen alumiiniyhdistettä, joka sitoutuu mahan limakalvolle suojaavaksi kalvoksi. Paras suoja saadaan otettuna sukralfaatti tyhjään vatsaan. Sukralfaattia ei suositella iäkkäiden käyttöön. Haitat ovat yleensä lieviä. Tyypillisin haitta on ummetus. 

Sukralfaatti ei sovi käytettäväksi muiden närästyslääkkeiden kanssa yhtä aikaa. Se ei sovi käytettäväksi myöskään sellaisten lääkkeiden kanssa, joiden imeytymistä alumiini häiritsee, esimerkiksi jotkut antibiootit ja kilpirauhashormonit.

Milloin lääkäriin?

Lääkäriin on syytä mennä, jos ilmenee alla olevia oireita.

  • Oireita on useita kertoja viikossa pitkiä aikoja.
  • Närästys alkaa ensimmäistä kertaa yli 50 -vuotiaana.
  • Oireet ovat jatkuvia, voimakkaita, toistuvia ja kipu säteilee vatsasta selkään.
  • Rintalastan takaisen polttelun ja närästyksen lisäksi ilmenee muita kipuja vatsan tai rinnan alueella.
  • Ilmaantuu muita oireita, kuten nielemiskipua tai vaikeutta niellä, nielemisvaivoja tai laihtumista ilman syytä, pahoinvointia tai oksentelua.
  • Närästyksen tunne liittyy rasitukseen.
  • Itsehoito ei auta.
  • Yhtäkkinen rintalastan alaosassa tuntuva huomattava kipu uutena oireena on merkki välittömästä hoitoon hakeutumisen tarpeesta, koska sepelvaltimotauti ja sydäninfarkti aiheuttavat tällaisia oireita.

Lopuksi

Elintapojen muuttamisella on närästyksen ehkäisyyn ja hoitoon suuri vaikutus. Aina ei tarvita lääkehoitoa. Onneksi tehokkaita lääkkeitäkin on lyhytaikaiseen itsehoitoon saatavilla ilman reseptiä. Lääkärin arviointi on aina tarpeen, jos närästyslääkkeiden käyttö on pitkäaikaista. Apteekissa kannattaa keskustella asiantuntijoiden kanssa oireista ja muista käytössä olevista lääkkeistä. Lääkkeen ostotilanteessa on tärkeää tietää, mitkä lääkkeet sopivat omaan tarpeeseen ja onko syytä käydä lääkärissä närästyksen vuoksi. Jutellaan apteekissa lisää närästyksen hoidosta – apteekki auttaa lähelläsi. Voit jättää yhteydenottopyynnön lomakkeemme kautta.

Lähteet ja lukuvinkkejä:

Närästyslääkkeet (happolääkkeet) – Terveyskirjasto

Mitä on närästys? (rotuaarinapteekki.fi)

Närästys | Päivystystalo | Terveyskylä.fi (terveyskyla.fi)

Refluksitauti (mahan sisällön nousu ruokatorveen) – Terveyskirjasto